We won! WE WON! (18.-21.11.2005)

Perjantaina saatiin päätökseen ISSP:n kansainvälinen filmifestivaali. Ai minkä?
ISSP eli International Student Services Program, yks viidestä eri vapaaehtoisohjelmasta jota opiskelijayhdistys tarjoaa. Sen vetäjänä toimii Charles Heffernan, semmonen rento alumni, muutama vuos sit valmistunu jostain random ohjelmasta tuolla. Piti meille joskus ihan ekoina viikkoina esityksen et mikä ihmeen ISSP. Törmäsin siihen sitten opiskelijayhdistyksen esittelytilaisuudessa jossa ilmottauduin sitten vapaaehtoseks toimimaan ISSP:n hommissa. Pari tuntia viikossa päivystää ja odottaa josko jollain ulkomaalaisella, tai kanadalaisella ois jotain kysyttävää joko ulkomaille menosta tai opiskelusta yms. Jos ei tie vastausta niin ohjaa Charlesin puheille. Sen lisäks noita vapaaehtoisohjelmia on Peer Support Center, jossa on tosi mainioita tyyppejä, Disability Networking Services eli palvelua ihmisille jolla on joku vamma tms. Lisäks Native Students Center joka tarjoaa alkuperäiskansoista tietoa ja palveluja alkuperäiskansojen opiskelijoille. Viimesenä on SafeWalk-ohjelma joka toimii iltasin ja saattaa ihmisiä koululta autoilleen, bussille, tai koteihinsa jos kävelymatka ei oo pitkä, ettei yksin tarvii kävellä.

Niin mutta siihen filmifestivaaliin. Näytettiin viikon ajan kaheksaa eri leffaa, kolmessa eri paikassa ja kerättiin rahaa "Invisible Children"-säätiölle joka avustaa siepattuja ja orjuutettuja lapsia Ugandassa. Sisäänpääsy oli joko vapaavalintanen lahjotus tai sitten myytiin sellasia stressilelu-palloja jossa oli ISSP-logo ja se oli vapaamuotosesti maapallon muotonen. Leffoja oli mm. Kung-Fu Hustle, Motorcycle Diaries, It's all gone Pete Tong, Everybody's Famous ja ehdoton suosikki oli korealainen "The Way Home" eli "Jibeuro". Tarina lapsesta jonka äiti lähtee ettimään töitä ja jättää muksun mummonsa luo maalle, jota muksu ei oo koskaan aiemmin tavannu. Leffan pääteemat oli kulttuurishokki ja sukupolvien välinen kuilu Etelä-Koreassa, ei ihan tavanomanen länsimainen "matka mummolaan". Jos et oo vielä nähny, koeta löytää katsottavaks.

Kun oltiin saatu popkornikone pestyä, limut kylmään, rahat laskettua ja leffat kaappiin niin tarkotus oli mennä yhelle koulun baariin. Jossain kuudennen bissen ja kolmannen viskipaukun jälkeen tajusin mennä kotiin. Himassa vielä kämppiksen kaverit tunki kouraan bissen joka oli sit seuraks "pakko" imailla. Kun en kuukauteen ollu juonu juurikaan mitään niin lauantaiaamun darra oli kohtalaisen ikävä. Lauantaina oli vielä tarkotus lähteä ISSP-pomon synttäreille, ja viiden aikaan päädyinkin kyllä Trapper's Pubiin jossa piti jengin tavata. Porukkaa tuli kohtalaisen vähän tosin, ja päädyttiin syömään annoslautanen jossa oli kanansiipiä, porsaankylkeä ja nachoja, salsaa ja muuta sekavaa. Sen jälkeen mentiin vastapäiselle keilaradalle. Äijät ei tajunnu varauksista mitään, ratoja vapautu mitensattuu, hinnasto oli uskomattoman sekava ja pääasiassa se keilarata kävi lähinnä vituttamaan. Muut lähti vielä keilailun jälkeen jatkamaan johonkin irkkupubiin vetämään karaokee mut bisse ei oikeen uponnu ja kun tietää mun mieltymyksen karaokeen niin lähin Fanun mixtapen tahdittamana kävelee himaan.

Himassa mua odotteli yks kämppiksistä ja sen kaveri jotka oli saanu kuningasajatuksen rakentaa tyhjistä kaljatölkeistä Stanley Cup-"replikan" tylsyyksissäni innostuin jeesaamaan ja kun se oli valmis (käärittynä folioon) lähettiin juoksemaan ympäri asuntola-aluetta ja otettiin kuvia random-tyypeistä ja siitä "maljasta". Kuvia seuraa myöhemmin. Kohtuu älytöntä mut huvittavaa :)

Sunnuntaina en sit saanukaan juuri mitään aikaseks ja tänäänkään en oo tehny mitään erikoista.

Oh yeah, I came here to study

Kurssit täälä on varsin mainioita. Tai no... sisältö tosiaan pitkälle sitä mitä kurssikuvaus sanoo ja mitä niistä odotti. Luennoitsijat on varsin lepposia ja ainakin alkuun vaikuttaa asiantuntevilta.

Eritelläänpä vähän:
Graafisen Suunnittelun jatkokurssia vetää Walter Bruno-niminen äijä. Ehkä tiukin noista luennoitsijoista, mut ihan lepponen äijä. Kurssia käydään pitkälti keskustelemalla asioista ja tutkimalla esimerkkejä. Luentokalvot on toki perseestä, mut ajatukset jota se pistää miettimään on ihan hauskoja. En kyllä tiedä opinko asiasta mitään lisää, ehkä vähän jotain perusteita. Mut tunnit on kivoja jos niillä vaan pysyy hereillä. Aamukaheksan tunnit on aina siinä ja tässä et jaksaako niillä vaikuttaa. Harkkoja on saman verran jos vertaa EVTEK-kursseihin, mut hommaa on paljon enemmän ja kaiken se pistää dokumentoimaan. Nyt ollaan kolme harkkaa tehty ja jokasessa on aika meinannu loppua kesken. Lisäks kurssissa on tommonen Major Research Paper, johon pitäs hakea näkökulmaa, mut katotaan kuin käy.

Information Structures on ihan rehellinen tietojenkäsittelytieteen tietorakennekurssi. Käydään läpi tietorakenteita ja algoritmeja ja niiden laskennallista tehokkuutta/kompleksisuutta/mitä vittua lieneekään suomeks. Kurssia pitää Charles Hepler joka on päältä kalju, laiha, hieman kynäniska, silmälasipäinen ja puhuu niinku South Parkin Mr. Garrison mmmkay. Tietojenkäsittelytieteen ohjelma on University of Calgaryn credit-transfer-ohjelma ts. kaks ekaa vuotta käydään Mount Royalissa ja sit siirrytään tonne yliopistoon jatkamaan tutkintoa. Vois luulla et tommonen kurssi on kuivempi ku sahara mut ei. Äijä kaivaa nopeesti asiasta sen ytimen, esittää sen suht ymmärrettävästi ja osaa vielä olla melkosen huvittava. Parhaimpia läppiä ollu mm. maininta aiemmasta opiskelijasta joka ei ollu koskaan eläessään keittäny vettä. Valmiruokaa tehdessä veden oli keittäny palvelija. Ja se sattu olemaan erittäin paranoidi varkaiden suhteen. Sitten sattumalta siltä oli käyty talosta pöllimässä aseet kaapissa kun se oli ollu ulkoiluttamassa dobermannejaan. Opettaja sitten totes vaan että "... and he didn't see the irony in that."

Networks II-kurssia vetää tietojenkäsittelyosaston virkaatekevä varajohtaja Bill Paterson. Sen ryhdistä, ulkosesta olemuksesta ja etenkin valkeahkosta parrasta tulee väkisinkin mieleen Suursmurffi. Puuttuu vaan sellanen punanen pipo. Kurssin sisältö on pitkälti verkon ylläpitoa ja sellasen suunnittelua. Aiheuttaa jokseenkin kyllä duunia.

Tekninen dokumentointi on periaatteessa sitä itteensä eli teknisten dokumenttien kirjottamista. Vähän tulee evtekin Suomi I-kurssin sisältö mieleen, mut tietenkin englanniks. Lisäks asia on esitetty paljon fiksummin kun Enkunkurssit ja perehtyy tietenkin syvemmälle teknisten dokumenttien olemukseen ja suunnitteluun yms. Voi kyllä olla et unohdan kaiken mitä tuola on käsitelty kun pääsen siitä eroon, duunia on melko paljon ja etenkin muiden kurssien pyöriessä aikatauluun ei periaatteessa pitäs jäädä vapaa-aikaa. Sitä vaan pitää tehä. Muuten ei huvita tehä mitään vaikka aina tuleekin sellanen syyllisyydentunne ja stressitaso kohoaa. Ikävää mut niin se mulla aina. Keväällä yks kurssi vähemmän tasantarkkaan. Sääli et tarjonta on heikohko.

I kinda like mondays...

Lauantain loppuillan saldo oli seuraavanlainen: Sain aikaseks lähtee heittelee koripalloa tonne salinpuolelle ja Erik päätti tulla mukaan. Huomasin taas itsessäni ärsyttävän piirteen ja rupesin kouluttaa Erikkiä kun se ei osannu vaan heittää vaparia ilman et se ois ollu yliastuttu. Onneks jossain vaiheessa tajusin mitä oon tekemässä ja pidin turpani kiinni. Annoin miehen pelata miten pelaa. Himassa suihkuun ja tein kanaa meijän uskomattoman kuvottavassa paistinpannussa. En tie kauan kestän sitä enää. Se oli kai joskus teflon-pannu, tai siis vielä sillon kun kaikki neljä muutettiin tänne. Myöhemmin käväsin kattomassa meijän kerrosvalvojan kämpillä camcorder-version Sin Citystä ja uskomatonta kyllä en huomannu sitä koko leffan aikana. Huomasin kyllä et se oli kohtalaisen runsaasti pakattu, mutta Sin Cityssä nyt ei sitä väriloistoa muutenkaan oo, joten sen sai kyl katottua ihan ilman et ois kaivannu parempaakaan. Kerroin kerrosvalvojalle erinäistä faktaa Suomesta mitä se vaan halus tietää ja se pääasiassa täytti hakemusta, jolla pääsee ens keväänä Brasiliaan vapaaehtoistyöhön. Sinänsä siistiä lähteä Brasseihin, mut vapaaehtoistyöhön.. joutuu maksamaan et sinne menee tekee duunia kuukaudeks :|
Mielummin maksan matkani sinne ja elämisen ja oon vaikka vähemmän aikaa, mut kaipa toi hyväksytään työharjotteluna tms.

Myöhemmin illalla kämppis tuli repimään mut alakertaan yhen naapurin 18-vuotissynttäreille. Okei silleen ihan kiva että kutsutaan paikallisiin bileisiin, mut jostain kumman syystä en oikeen tuntenu kuuluvani joukkoon sielä. Olin kohteliaisuudesta kuitenkin kahteentoista saakka kun ne viralliset synttärit oli sunnuntain puolella. Sitten otin palan kakkua kun sellanen tyrkättiin käsiin jonkun kumman sour-apple tyylisen vodkashotin kera. Napsin ne huiviin ja hiivin vähin äänin ulos. Päästyäni hissiin kuulin että joku muukin poistu bileistä, ja sielä oli seinänaapurista Stacey. Stacey on abt. meikän pitunen ja pinkee (niinku lähes kaikki paikalliset tuntuu olevan). Hissin ovien mentyä kiinni se romahti täysin, joku urpo oli menny tokasee sille ettei kannattas syödä sitä kakkua kun se aiheuttaa pyöreyttä keskisektiolle... Tollaselle tytölle se tosiaan aiheutti melkosen kohtauksen ja jouduin taluttamaan sen kotiinsa.
Mikä vittu siinä on että pitää mennä tyttöä sanomaan lihavaks edes. Lihava tyttö tietää sen itekin ja laiha tyttö, etenkin sellanen jota kiinnostaa pysyä kondiksessa, ottaa sen varmasti itteensä ja pahimmassa tapauksessa ajautuu johonkin syömishäiriökierteeseen. Rankin kuultu anoreksiaan viittaava kommentti tilanteeseen oli kyllä "Nothing but extacy and water from now on". Pitänee varmaan käydä varmistamassa että se syö kunnolla eikä oikeesti rupee idiootiks sentään.
Eipä ilta kerenny vanhenemaan varmaan varttiakaan kun lupasin käyä alakerrassa kertomassa Staceyn kaverille että Stacey on yläkerrassa eikä tuu enää takas niin pääsen jopa hissille asti ja kyseessä oleva kaveri tulee naama kakutettuna vastaan ja ilme on ku sitruunan syöny. Räyhää mulle jotain että missä se Stacey on ja kerkeen vaan sanomaan et se on kämpillään niin mut tönästään tylysti sivuun. Sit näitä kriisejä setvitään jonkin aikaa ja saan seuraks tulleen kämppikseni avulla kummatkin rauhottumaan. Alas en minä, eikä tytötkään kyllä palaa. Mitäpä tässä voi sanoa muuta kun... teinibileet :D

Sunnuntaiaamu otettiin rennohkosti. Heräsin joskus puolenpäivän pintaan kun en osannu laittaa ipodia herättää kymmeneltä aamulla vaan pistin sen herätyksen kymmeneltä illalla. Vitun 12-tunnin kello. Vaihoin sen samantien 24-tunnin formaattiin. Sit rupes tiskivuori kyrpimään ja lattian saastasuus kanssa ja kämppis sai jostain hommattua sangon ja mopin. Täs kerrokses on vissiin yks kämppä jossa on moppi ja sanko, meillä ei oo mut en periaatteesta lähe ostaa sitä ku tiedän etten saa sitä kuskattua himaan ja noi muut pystys siihen. Meijän kämppä on myös ainoo kämppä koko kerroksessa jossa ei oo haisevia roskia, nyt alkaa olee käytävälläkin kumma roskien haju ja se mua ihmetyttää. Tiskasin ne tiskit pois alta ja sit imureerasin ja pesin lattiat täältä. Omaa huonetta en osaa oikeen pistää järjestykseen, mut kyl se täs tulee joku päivä. Ton rääkin jälkeen olikin vuorossa vaan lepoa ja koulujuttuja (mitä en tietenkään saanu aikaseks).

Maanantaina mulla oli kaheltatoista yks luento ja sen jälkeen menin tonne ISSP-toimistolle hengaamaan. Sielä oli Peer Support Center/Safewalk-jengi häröömässä ja istuskelin sielä pääasiassa koko päivän tekemättä mitään järkevää. Puhuttiin kaikkea epäolennaista ja muutama tyyppi pelas Shakkia. Söin Teriyaki-kanaa Edo Japanista ja se on melko bulkkisafkan makusta, taidan ruveta välttämään kun ei se mössö oo hintansa arvosta. Tohon ISSP/PSC/Safewalk-vapaaehtoisporukkaan kuuluu sellasia mukavia tyyppejä, joiden kanssa on suht rento hengata, kaikki on aitoja eikä esitä mitään roolia niinku moni muu tuntuu tekevän. Niistä myöhemmin vaik oma entrynsä kun tutustuu jengiin vähän paremmin. Maanantai on mukava päivä kun on tosiaan yks luento, saa nukkua tarpeeks ja tiistaina harvemmin on mitään dediksiäkään. Huomenna tiedän et hukun duuniin, niin se vaan menee.

Pancake Breakfast

Kun vihdoin joskus puol yhen aikaan pääsin ylös, oli sellanen fiilis et pitää saada kunnon aamiainen. Lähettiin Nellies Cosmic Cafeen josta 17th avenuelle syömään. Sieltä irtos aito pohjoisamerikkalainen Blueberry Pancake-breakfast. En tiedä mistä johtu mutta jostain kumman syystä mulle tuli niiden jättimäisten mustikoiden mausta mökkisauna mieleen. Tuli kyllä iso hinku päästä saunaan.

Löysin tuolta yhden Pentaxia edustavan kameraliikkeen, siellä sanoivat et ton kameran korjaus kestää 3-8 viikkoa ja todennäkösimmin hintaa tulee 125 dollaria eli reilu yheksänkybää. Ei huvita maksaa tommosia summia. Tossa lähempänä on kamerakorjausliike, mut se ei ollu auki niin ei päässy tänään käväsemään.

Oh Canada, like any one would say

Lupasin alottaa blogin kunhan saan itelleni oman koneen. No kone on pyöriny tässä jo muutaman viikon, joten pakko se kai on. Kuvittelin kokoajan, että mulla ois ollu aikaa oman pienen blogisivuston kyhäämiseen. Mut ehei, saamattomuus näytti taas kyntensä. Tässä sitä ollaan; blogspottiin oli turvauduttava.

Täytyy sanoa, ettei tätä vieläkään ois syntyny ilman Erik Lydenin mainiota blogia. Ekillä on mitä parahin tyyli kirjottaa mun mielestä. Sitä lueskeltuani tuli mieleen että varmaan olis viimein pistettävä blogi pystyyn tästä vaihtokokemuksesta. Mulla on muutama sivu kirjotettuna paperille jotka rustaan kyllä tänne takautuvasti. Katotaan kuinka aktiivinen blogaaja mä olenkaan. Kuvia tulee hyvin rajottuneesti, rikoin kamerani ekalla viikolla täällä ja vieläkään en oo saanu aikaseks viiä sitä korjaajalle. Pääasiassa siks kun ei yhtään osaa arvata paljon tommosen pentaxin korjaaminen nykypäivänä maksaa. Vika on siinä ettei se enää suostu kelaamaan rullaa (jumissa tai jotain), lisäks valotusmittarin säätö oli rikki jo kun sain ton mut nyt se pyörii vaan tyhjää ja siks myös suljinajan säätäminen on äärimmäisen hankalaa.

Kanada on kyllä melkonen maa, lääniä riittäs vaikka mihin härväämiseen ja mitä mä teen? Vietän aikani koulussa ja kämpillä, ihan kun oisin Suomessa, ainoo että kaikki puhuu englantia. Aika vaan kuluu luvattoman nopiasti ja dedikset hyökkäilee päälle niin et iskeepi paniikki. Pitäs kai vähän ryhdistäytyä,